Huvilamme ovat osa arvokasta kulttuurimaisemaa

16.01.2017

Kanta-Hämeeseen lisää arvokkaita maisema-alueita

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden määrä kasvaa Kanta-Hämeessä. Tehtyjen inventointien perusteella arvokkaaksi maisema-alueeksi esitetään muun muassa Evon metsäkulttuuria ja sen jokimaisemia.

Luonnon kauneus
kesäinen kumpuileva maisema
Hämeenlinnan Lammilla sijaitsevan Montolan kylän kumpuileva viljelymaisema on erityisen kaunis ja arvokas ympäristö.

Lainaus Hämeen Sanomien uutisesta (21.03.2016)

"Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita on Hämeenlinnassa uusimman inventoinnin mukaan seitsemän, kun niitä aikaisemmin oli viisi...
Montolan kumpuileva viljelymaisema sijaitsee Kataloisten suunnalla. Ympäristöasiantuntija Heli Jutila esittää, että rajauksen sisälle otettaisiin Hervonjärvi ja Kataloistenjärvi..."

Inventointi vaalii maisemaa

"Vuonna 1995 listattiin valtioneuvoton päätöksellä 156 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.
Ne ovat maaseudun edustavimpia kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan.
Arvokkaat maisema-alueet otetaan huomioon alueiden käytössä. 
Rakentaminen on kuitenkin mahdollista."
16.01.2017Huvilamme ovat osa arvokasta kulttuurimaisemaa
12.10.2016Hervolaan lomalle!
09.06.2015OMA RANTA, ONNELLISTA!
20.04.2015Vanha sauna kuntoon!